Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Alkavien opiskelujen vaikutus kuukausituloihini

Kesäkuun lopussa sähköpostiini kilahti viesti, jossa kerrottiin, että olen saanut opiskelupaikan!Samalla olen innoissani ja toisaalta taas tuskailen tulojen laskua ja pohdin kuinka tulen taloudellisesti toimeen. Minullahan on jo aiempi korkeakoulututkinto, joten käytettävissäni ei ole enää täysiä tukikuukausia. Edellisen ammattikorkeakoulututkinnon suorittamiseen käytin 35 tukikuukautta. Jos Kelan nettisivuja tulkitsin oikein niin omalla kohdallani tukikuukausien kokonaismäärä olisi 54. Jäljellä olevia tukikuukausia olisi siis 19 eli opintorahaa voisin saada pari ensimmäistä opiskeluvuotta. Kelan opintorahalaskurin mukaan voisin saada opintotukea 250,28 e/kk ja opintolainan valtiontakausta  650,00 e/kk eli yhteensä 900,28e/kk. Asumistukeen en sen sijaan ole oikeutettu, koska asun omistusasunnossa. Tässä kuukausittaiset menoni: Asuminen yhteensä 462e     Vastike 150e     Vesiennakko 22e     Sähkö 30e     Asuntolaina 250e     Vakuutukset 10e Elektroniikka ja lehdet

Kulukartoitus 18.6-17.7.2018

Kesäkuussa tililleni saapui lomarahojen myötä hieman normaalia suurempi tili. Kuukauden ansiotulot kuitenkin pysyivät perinteisen 1 700 euron tienoilla, koska tässä kuussa en saanut liiton päivärahoja lainkaan. Sain kuitenkin myytyä yhdet konserttiliput ja vanhoja asioita minkä vuoksi tulosarake kasvoi mukavasti kirpputorimyyntien myötä! Mukavien myyntivoittojen myötä päätin hieman hemmotella itseäni ja kävin kampaajalla. Edellinen kerta kun olikin  viime syyskuussa. Ja ensimmäistä kertaa 15 vuoteen tukassani ei ole yhtään värjättyä hiussuortuvaa. Tämä kasvatusprosessi kesti vajaan puolitoista ja tuloksena on se perussuomalainen maantien harmaa pitkä polkkatukka. Vaan eipä haittaa yhtään! Ei ole ainakaan keltaista tai oranssia hiusten vaalentamisesta aiheutunutta huonokuntoista ja rumannäköistä jouhea päälaki täynnä! Balettiesityksessä käynti oli useiden vuosien ajan ollut bucket listillani. Nyt viimein kun pietarilainen balettitanssijaryhmä saapui asuinpaikkakunnallamme, päätimme