Palkkapäivän tuloennätys yli 2900 e

Tänään on palkkapäivä ja vaikka olin jo etukäteen urkkinut tilille saapuvaa summaa verkkopankista, sai pankkitilin saldon näkeminen aamulla hymyn huulille. Yli 4 000e käyttötilillä! 

Kun muistelen miten hetken asuin syksyllä vuokralla ja maksoin 1 200 euron kuukausituloista 600 euroa vuokraa niin koin pienoisesti jatkuvaa ahdistusta rahojen riittävyydestä. Raha kyllä riitti kaikkeen välttämättömään, mutta vaatteiden ja kaiken muun ylimääräisen ostaminen oli tauolla. Miehen ehdottaessa elokuviin menoa tai lounasta ravintolassa oli kieltäydyttävä. Myös rakas harrastukseni jooga oli jätettävä hetkiksi. 17 e per tunti oli kerta kaikkiaan liikaa. En pidä yhtään siitä, että raha rajoittaa tekemistäni. 

Joten tänään tuntui erittäin hyvältä nähdä pankkitilillä paljon suurempi summa. Palkkaa tuli kaikkiaan 2 974 e !!! Vaikka tiedän ettei sama tule hetkeen toistumaan niin todellakin vuodelle 2022 otan tavoitteeksi tähdätä lähemmäs 3000 euron bruttotuloihin. Tänä vuonna tärkein tavoitteeni on sen sijaan valmistua keväällä tradenomiksi. Opinnäytetyön sain valmiiksi viime kuussa, joten ei pahin on takana. Kevään aikana olisi kuitenkin suoritettava 4 opintojaksoa. Tähtään, että todistuksessa  keskiarvoni on 4,5. Keskiarvo sinänsä ei ole minulle tärkeä, mutta korkea keskiarvo takaa paremmat mahdollisuudet yliopiston maisteriohjelmaan. Nyt ollaan jopa hieman yli tuon tavoitteen. Jatko-opintoihin ei ole kiire, mutta pidän opiskelusta ja haluan, että kun opiskeluintoa taas jonkun vuoden päästä yllättää niin opintojen jatkaminen ei jää arvosanoista kiinni. 

Opintojen lisäksi työskentelen kauppallisella alalla kokopäiväisesti. Olen sopinut määräaikaisen työsopimuksen tämän vuoden loppuun.  Aloitin nykyisessä työpaikassani viime kesänä kesätöiden merkeissä. Kesätöiden jälkeen jatkoa sovittiin ensin joulukuun 2020 loppuun ja nyt sain sopimuksen tälle vuodelle. Palkka on kuukausipalkka ja valmistumisen jälkeen se on 2 400e/kk bruttona. Ennen sitä saan harjoittelijan palkkaa, joka on 1 950 euroa kuussa. Hassua sinänsä, että tienaan heti valmistuttuani saman verran kuin tienasin useiden vuosien ajan kunnalla suuhygienistinä työskennellessäni. Terveydenhuoltoalalla palkkakehitys onkin aivan olematonta. Uudessa ammatissa sen sijaan 2 400 euroa on vain lähtötaso ja tavoitteena on, että jo ensimmäisen vuoden jälkeen saisin bruttopalkan nostettua 2 800- 3 000 euron välille. 

Tähän väliin halusin kirjoittaa hieman tavoitteistani kehittyä työntekijänä. On nimittäin selkeää, että jos jatkan nykyisessä työpaikassani, on minun voitava lukujen valossa perustella mahdollinen palkan korotukseni. Se puolestaan tarkoittaa panostamista tiettyihin osa-alueisiin, joita kuukausitasolla seurataan. En kuitenkaan tiedä tarkalleen mitä voin kirjoittaa työnkuvastani ja siihen liittyvistä tavoitteista ilman, että rikon salassapitovelvollisuutta. Ehkä palaan asiaan joskus toiste täällä bloginkin puolella. 

Tein loppuvuodesta hakemuksen paikalliseen nuorkauppakamariin. Sain tällä viikolla yhteydenoton viime vuoden puheenjohtajalta, että minut on hyväksytty koejäseneksi. Odotan, että pääsen tutustumaan paikallisiin yrityksiin, tekemään projekteja lähialueen hyväksi, verkostoitumaan ja saan siinä sivussa toivottavasti myös uusia ystäviä. Siinäpä lähitulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita koulu- ja työrintamalle

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mukaan Airbnb-toimintaan?

Budjetti 15.3.-15.4.2021

Ensimmäinen sijoitusasunto, asunto nro 2 lukuina