Kulutusseuranta: 18.7-3.8.2018



Edellisestä palkkapäivästä on hurahtanut jo parisen viikkoa, joten tarkastellaan jälleen miten pankkitilin tilannetta. Kesäkuussa pidetty viikon palkaton loma söi palkkatuloja tältä kuulta. Liitostakin tuli tänään viesti, että maanantaina maksavat 200e päivärahoja, joten tulot tältä kuulta jäävät 1 500 euroon, kun ne yleensä ovat olleet 1 700e. Olen kyllä hieman pettynyt, sillä olin ajatellut liiton rahojen korvaavan tuon palkattoman loman, mutta näköjään ei. Liiton päivärahat eivät kuitenkaan ole vielä saapuneet tililleni, joten tässä laskelmassa ne eivät vielä näy.


Sähkölasku on suuri, koska sovimme miehen kanssa, että hän maksaa Hesarin tilauksen 60€ ja minä tuon sähkölaskun. Suurin ylimääräinen kulu oli kuitenkin tietokoneen osto, jota varten olin jo edellisessä kuussa siirtänyt rahaa syrjään. Nyt se on kuitenkin ostettu ja on kyllä todella kevyt ja siro kantaa koululaukussa mukana! Luottokorttivelkaakin lyhensin 260 eurolla ja tällä hetkellä sitä on jäljellä 773€. Kovasti uhosin, että se on elokuun loppuun mennessä lyhennetty, mutta silloin en tosin ollut varautunut ostamaan reilun 600 euron tietokonetta. Toisaalta olen iloinen, sillä tiedän, että olisin tuohon tavoitteeseen ilman tätä ylimääräistä ostosta päässyt. Harmillista kuitenkin ettei tavoite nyt taida onnistua, mutta jospa se olisi sitten syyskuussa nujerrettu!


Tulot 1 300€
  •     Nettopalkka 1 300€
  •     Liiton päiväraha 0€
Asumiskulut 286€
  •      Vastike 150€
  •      Vesiennakko 22€
  •      Asuntolainankorko 65€
  •      Sähkölasku 49€
Vaatteet ja kosmetiikka ja hyvinvointi 17€
  •   Jooga
Ruokakustannukset 321€
  •       Ruokakauppa 245 €
  •     Mökkiviikonlopun ruuat ja juomat 51€
  •       Mustikat 25€
Muut kuukausimaksut 288 €
  •     Luottokortin lyhennys 260€
  •      WWF- kuukausilahjoitus 18€       
  •     Lomaosake 120€           
Siirrot omille tileille 76€
  •    Matkatili 76€
Muut 311€
  • Elokuvalippu 13€
  • Tietokone 278€
  • Syntymäpäivälahja miehen äidille 20€


Tällä hetkellä pankkitilillä on 6€. Tässä kuussa olisi vielä maksettava 20€ puhelinlasku, kummipojan syntymäpäivälahja 25€ . Tietokoneelle olisi ostettava suojalaukku, johon käytän varmaankin 50-60 euroa. Lisäksi koulunaloitusta varten ajattelin hieman poiketa vaateostokiellostani ja varata shoppailurahaa noin 50€. Rahaa tulee lisäksi menemään bensakuluihin n. 20€, kun käyn kummipojan syntymäpäivillä. Meillä on miehen kanssa sopimus etten maksa autoon liittyviä kuluja eli vakuutuksia tai veroja, koska käytän autoa todella harvoin. Kuitenkin jos ajan jotakin omia ajojani tai pidemmällä yhdessä reissussa niin silloin minä maksan bensakulut. Näistä kaikista muodostuu vielä  kuluja 175€ edestä, joten tässä kuussa ei kovin paljon rahaa säästöön jää, mutta katsotaan ensi kuussa tilannetta uudestaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Budjetti 15.3.-15.4.2021

Mukaan Airbnb-toimintaan?

Toinen sijoitusasunto, asunto nro 3 lukuina