Koko Suomen ravintoremontti

Suomessa on maaliskuussa alkanut puolen vuoden mittainen kiertue nimeltä koko Suomen ravintoremontti, jonka tavoitteena on tarjota kuulijoilleen tietoa puhtaasta ravinnosta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Kiertueen vetäjänä toimii elämäntapamuutosekspertiksi itseään tituleeraava nuori mies nimeltä Tomi Kokko. Tomi on opiskellut Personal Traineriksi Australiassa ja valmentanut useita tuhansia ihmisiä sekä Australiassa että Suomessa jo kymmenen vuoden ajan. Tällä viikolla kiertue saapui meidän asuinpaikkakunnalle ja istuimme miehen kanssa yleisön joukossa -olihan seminaariin osallistuminen täysin ilmaista.

Lähtökohtaisesti Tomi kritisoi yleisiä ravitsemussuosituksia. Siinä missä ravitsemussuositusten mukaan suuri osa päivän energiatarpeesta tulisi koostua erilaisista hiilihydraattilähteistä Tomi suosittelee ravinnon päälähteeksi erilaisia hyviä rasvoja; luomuvoita, kookosöljyä, kylmäpuristettua oliiviöljyä, gheetä, MCT-öljyä, avokadoa, pähkinöitä, siemeniä ja kalaa. Rasvattomat maitotuotteet eivät myöskään saa Tomilta kannatusta homogenisoinnin ja pastaröinnin vuoksi.

Tomi painotti kuitenkin heti aluksi, ettei seminaarin idea ole laittaa koko ruokavaliota kerralla uuteen uskoon vaan sieltä kannattaa poimia itselleen 1-3 asiaa, joita alkaa omassa arjessa lähteä toteuttamaan. Ja vaikka hän lähtökohtaisesti ei yleisiä ravitsemussuosituksia puollakkaan, niin hän ei paasaa minkään tietyn ruokavalion puolesta vaan uskoo, että jokaisen tulisi rakentaa ruokavalionsa omien tavoitteidensa pohjalta. Liikkeelle tulisikin lähteä siitä missä haluat olla vuoden päästä, minkälaiset tavoitteesi ovat ja sitten mietitään minkälainen ruokavalio auttaa sinua pääsemään niitä kohti.

"Kun löydät itsellesi sopivan ruokavalion, huomaat nopeasti, kuinka koko elämä aukeaa uudella tavalla, saat arkeesi aivan uutta iloa ja myös unelmien jahtaaminen helpottuu."

Ruokavaliomuutoksia pohtiessa on usein helpointa aloittaa lisäämällä sinne jotakin ennemmin kuin karsimalla kaikki ylimääräinen pois. Kannattaa siis pysähtyä hetkeksi miettimään mitä itse voisi liittää omiin ruokailutottumuksiinsa. Olisiko se salaatti lämpimän aterian yhteydessä, smoothie hyvillä rasvoilla terästettynä tai kalaa pari kertaa viikossa? Muutoksissa olisi hyvä edetä tarpeeksi pienin askelin, jotta niistä tulee pysyviä. Kun pääset yhden asian kanssa vauhtiin huomaatkin ehkä kohta olevasi valmis nousemaan seuraavalle askelmalle.

Paljon puhuttiin ruuan laadusta, kuinka tärkeää on panostaa esimerkiksi luomutuotteisiin ja mahdollisimman vähän prosessoituihin elintarvikkeisiin, jotta ne olennaiset ravintoaineet olisivat tallella. Tavallinen jäävuorisalaatti kannattaa vaihtaa lehtikaaliin tai pinaattiin ja vehnäsämpylän sijaan voisi syödä siemenleipää. Erityisesti niissä tuotteissa, joita käytämme päivittäin tällä on suuri vaikutus. Tämä voi toki nostaa ostoskorillisen hintaa, mutta itse koen, että omaan hyvinvointiin ja terveyteen kannaattaa investoida kuukaudessa muutama kymppi enemmän.

Aiemmin jo kirjoitinkin, että meillä suositaan ruoka-aineksissa paljon luomua ja lähellä tuottetua. Seminaari vain vahvisti, että tällä samalla linjalla jatketaan. Aiemmin syyt näiden tuotteiden ostoon ovat olleet lähinnä ekogoloset, mutta nyt tuntuu entistä paremmalta maksaa ruuasta hieman enemmän, kun tietää sen olevan myös ravitsevampaa omalle keholle. 


"Kun syö paljon luonnollista ruokaa, treenaa kovaa ja ympäröi itsensä samankaltaisten ihmisten kanssa, elämä lähtee aivan uuteen nousuun. Silloin voi saavutaa mitä ikinä haluaa." 

Tomi esitteli myös aamu- ja iltarutiinejaan, joihin kuului niin avantouintia, venyttelyä, meditointia kuin kiitollisuuspäivärkirjakin. Meditoinnin tehtävä on palauttaa meidät nykyhetkeen, keskittyä siihen miltä juuri tällä hetkellä omassa kehossa tuntuu sen sijaan, että suunnittelisimme jatkuvasti tulevaa. Kun miettii niitä asioita, joista on tässä päivässä kiitollinen huomaa ei voi samaan aikaan tuntea kielteisiä tunteita. Siksi olisikin tärkeää ennen nukahtamista pohtia asioita, joista on kiitollinen, näin voi nukahtaa hymy huulillaan.


Tässä vielä kolme tärppiä, jotka itse aion yhdistää omaan arkeeni
  • Hyviä rasvoja heti aamupalalle smoothien muodossa munakkaan kaveriksi. Pieni määrä pähkinöitä/erilaisia siemeniä salaattiin lounaalla tai päivälliselle.Hyvien rasvojen saanti on omalla kohdallani varmasti ollut liian vähäistä ja se on omalta osaltaan varmastikin lisännyt suklaahimoani ruokailun jälkeen. Toivottavasti verensokeri pysyy nyt tasaisempana ja mielitekoja on jatkossa vähemmän!
  • Magnesium, sinkki, D-vitamiini takaisin käyttöön. Toki tärkeitä ravintolisiä on muitakin, mutta näillä aion aloittaa. Aion myös panostaa aiempaa enemmän myös lisäravinteiden laatuun enkä osta sitä halvinta rainbowta, koska siitä todennäköisesti suurin osa ei kuitenkaan imeydy elimistöön.
  • Puhelin lentokonetilaan tunti ennen nukkumaan menoa ja vielä tunti heräämisen jälkeenkin.


Smoothieta on nyt testattu tänä aamuna ja tein seuraavalla reseptillä:
  • 1 päärynä
  • 1 omena
  • 1 avokado
  • 25g proteiinijauheseosta (sis. heraproteiini, kauralese, mustikkajauhe, mantelijauhe, psyllium)
  • 1/3 dl omenasosetta (ei lisättyä sokeria)
  • mustikkakeittoa (luomu, ei lisättyä sokeria)
  • maitoa (laktoositon kevyt maito)
Pähkinöitäkin on kaupasta ostettu ja laitettu lasipurkkiin keittiönpöydälle, olen siitä pari pientä pähkinäannosta päivittäin nauttinutkin. Siemenet odottelevat vielä Puressa, josta niitä saa ostettua haluamansa määrän.

Magnesiumia löytyikin kotoa ja sinkki on ostettu. Niitä on nyt parina iltaisin otettu iltapalan yhteydessä. D-vitamiinia ajateltiin kokeilla tippoina, jotta imeytyisivät paremmin, mutta sopivia ei ole vielä löytynyt. Ylipäätään aion panostaa enemmän lisäravinteiden ja vitamiinien laatuun, jotta niiden vaikutus elimistössä olisi mahdollisimman tehokas.

Minulla on ollut hieman huono tapa lukea uutisia puhelimen näytöltä tai selailla instagramia ennen nukkumaan menoa jo vuoteessa ollessa. Nyt olen kuitenkin Tomin vinkin mukaisesti laittanut puhelimen lentokonetilaan heti kun menen vuoteeseen ja ottanut sen pois päältä vasta töihin lähtiessä. Näin saan rauhan keskittyä vuoteessa ollessa ihan vain rauhoittumiseen ja aamulla puolestaan aamutoimiin eikä tule kiusausta heti herätyskellon sammutettua lukea sähköposteja.

Toki seminaarissa oli sellaisiakin asioita, jotka eivät itseeni kolahtaneet, kuten 5am coffee tai vuorokauden pituinen paasto joka viikko. Yleisössä oli kuitenkin näitäkin ohjeita noudattavia ja mikäs siinä jos heidän aamunsa alkaa mukavasti kupposella tällaista sekoitusta;
  • kupillinen luomukahvia
  • 1 rkl luomuvoita
  • 1 rkl MCT-öljyä
  • 1 tl kookosöljyä
  • 1 tl macaa
  • 1 tl lucumaa tai tocoa
  • ripaus cayannepippuria 

Sain kuitenkin paljon uutta intoa lähteä toteuttamaan juuri sitä minun näköistäni ruokavaliota, jonka avulla jaksan parhaiten arjessa ja voin energisenä tähdätä tavoitteitani kohti!

Kiertue kattaa Suomen kaikki 107 kaunpunkia ja todella monta kaupunkia on vielä vierailematta; onhan urakkaa takanpäin vasta 31 kaupungin verran. Joten mikäli oman kaupunkisi seminaari on Tomilla vielä pitämättä suosittelen osallistumaan. Varmasti sinäkin löydät ne pari korjausliikettä, jotka voit tehdä ruokavalioosi jaksaaksesi paremmin!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Budjetti 15.3.-15.4.2021

Mukaan Airbnb-toimintaan?

Toinen sijoitusasunto, asunto nro 3 lukuina