Näin meillä!

Jokaisessa kotitaloudessa on omat käytännöt ja tottumukset. Ajattelin, että voisin kertoa minkälaista elämää meidän kotona vietetään.

Päivärytmi:
- Arkiaamuisin herätyskello soi 6.30
- Töissä ollaan yleensä 8-16
- Kotiin tultua tehdään ruokaa, luetaan Hesaria, käydään harrastuksissa, nähdään ystäviä tai rentoudutaan sohvalla
- Illalla varataan seuraavan aamun vaatteet valmiiksi
- Annetaan aina hyvän yön suukot
- Arki-iltoina käydään nukkumaan n. klo 22
- Viikonloppuna nukutaan ja valvotaan sitten hieman pidempään

Työt:
-Minä teen nelipäiväistä työviikkoa terveysalalla. Vapaapäivä on aina joko maanantai tai perjantai.
-Miehellä on normaali työviikko maanantaista perjantaihin. Toisinaan hänellä on myös arki-iltoina kokouksia. Lisäksi hän suorittaa ammattikorkeakoulututkintoa.
-Viikonloput on molemmilla vapaita!

Ruokailu:
- Arkiaamuisin syödään munakasta, mutta viikonloppuna nautitaan smoothieista ja pekonivoileivistä
- Pakkasesta löytyy aina marjoja ja hedelmäkorista hedelmiä
- Ruokaillaan pöydän ääressä ja syödään useimmiten yhtä aikaa
- Syödään itsetehtyä ruokaa, joka on mieluiten luomua tai lähiruokaa
- Minä vastaan yleensä arjen kokkausvuoroista ja viikonloppuisin tehdään ruokaa yhdessä
- Illallisen jälkeen on usein pieni makea jälkiruoka esim. pari palaa suklaata
- Haaveilen omasta parvekepuutarhasta, mutta kastelen aina kasveja joko liikaa tai liian vähän ja ne kuolevat viikossa

Talous:
- Laskut maksetaan aina puoliksi
- Palkkapäivänä kumpikin siirtää saman summan lainanhoitotilille ja ruokatilille
- Tehdään kuukausibudjetti
- Sijoitetaan ja säästetään joka kuukausi
- Lahjoitetaan joka kuukausi hyväntekeväisyyteen

Siisteys
- Pidetään kotiperussiistinä
- Viikonloppuna on siivouspäivä, jolloin mies imuroi ja minä siivoan wc:n sekä pyyhin pölyt
- Pyykkiä pestään 2-3 kertaa viikossa
- Sänky pedataan vain viikonloppuisin

Elektoriniikka
- Instagram on ainut some- kanava johon on olen liittynyt
- Live-telkkarista katsotaan yleensä vain Haluatko miljonääriksi
- Muuten televisiosta katsotaan luonto-ohjelmia ja dokkareita

Kodin sisustus:
- Sisustusratkaisut tehdään yhdessä. Mies on esimerkiksi bongannut meidän olohuoneen sohvan ja taljan!
- Tilojen avaruus ja selkeys on tärkeää
- Koriste-esineitä ei juurikaan ole eikä seinillä ole tauluja
- Sisustuksessa suositaan valkoista, harmaata ja mustaa. Tammi on myös kaunista. Meillä onkin tammiparketti, muuten sitä ei sisustuksessa oikeastaan esiinny.

Harrastukset:
- Käydään yleensä 2-3 kuussa ilmajoogaamassa. Venettelyä ja joogaamista harrastetaan myös olohuoneessa
- Luetaan self help- kirjoja
- Kuntosalilla käydään 2-3 kertaa viikossa
- Kerran viikossa käyn piirrustustunnilla
- Syksyllä haluaisin aloittaa Espanjan kielen opiskelun
- Tykätään pelata lautapelejä, mutta välillä pelataan myös pleikkarilla
- Olen myös aivan hulluna kaikkiin korttipeleihin

Lisäksi meillä kotona halaillaan, tanssitaan ja hassutellaan paljon. Arkiset huomion osoitukset ovat mielestäni tärkeitä ja kevytmieliset vitsailut piristävät mieltä. Näin meidän kotona elämä rullaa vaivattomasti eteenpäin.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Budjetti 15.3.-15.4.2021

Mukaan Airbnb-toimintaan?

Toinen sijoitusasunto, asunto nro 3 lukuina