Toinen omistusasunto, asunto nro 4 lukuina

8.12.2020 ostimme avopuolisoni kanssa vuonna 68m2 kolmion vuonna 2018 valmistuneesta kerrostalosta. Kerrostalo on päättyvällä tiellä vajaan kilometrin päässä keskustasta. Takapihalla on puistoalue ja pieni joki, joka johtaa lampeen. Lampi ei valitettavasti meidän asuntoomme näy, mutta joki ja puisto kylläkin. On aivan ihanaa aamulla astella olohuoneeseen ja katsella ikkunoista lumisia puiden oksia.  Asunnossa on kaksi makuuhuonetta, kylpyhuone, sauna,iso yhtenäinen keittiö ja olohuone sekä parveke. Mies on erityisen innoissaan koneellisesta ilman vaihdosta. Talvella ei ole ilmalämpöpumpulle kovista pakkasista huolimatta ollut käyttöä, mutta kesähelteillä asunnon viilentäminen sen avulla voi houkutella.  


Kyseinen asunto sijaitsee kerrostalon ylimmässä eli viidennessä kerroksessa ja luonnollisesti talossa on hissi. Vaikka talo jo asunto oli valmistunut jo pari vuotta sitten ei kyseissä huoneistossa ollut vielä aiemmin asunut kukaan. On tyypillistä, että kerrostaloja aletaan rakentaa siinä vaiheessa kun noin puolet talon huoneistoista on varattu. Tämän talon viereen alettiin nopeasti suunnitella toista samanlaista kerrostaloa, joskin hieman isommilla kolmioilla kuin tämä meidän 68 m2. Niinpä monet, jotka etsivät uutta kolmiota tältä alueelta ovat varmista kallistuneet siihen, että varaavat mielummin itselleen huoneiston tuosta ennakkomarkkinoinnissa olleesta kohteesta. Tämän jo valmistuneen asunnon pintoihin ja kalusteisiin kun ei enää päässyt itse vaikuttamaan vaan valinnat oli tässä tapauksessa tehty rakennuttajan toimesta. 

Meillehän tämä sopi vallan mainiosti. Saimme nimittäin lähtöhinnasta eli hinnasta, jolla naapurimme ovat asuntonsa uutena ostaneet tingittyä pois useita kymmeniä tuhansia. Täyteen hintaan emme varmasti tätä kohdetta olisikaan ostaneet. Tässä alla hieman lukuja asunnosta. Asunnon hinta oli hieman vähemmän kuin asunnon hinta, sillä maksoimme lainasta myös lainan avausmaksun ja halusimme hieman extraa sisustushankintoja varten. Lainaan sisältyi myös autokatososake. 

Asunto nro 4 lukuina

  • Kauppapäivä 8.12.2020
  • 3h, k, wc, kph+sauna
  • Kauppahinta 232 000€
  • Asuntolaina 241 000e
  • Laina-aika 25v. 
  • Marginaali 0,7%
  • Korkotyyppi muuttuva annuiteetti
  • Viitekorko Euribor 12kk 
  • Omarahoitus 0€
  • Lainan nostokulu 500€
  • Varainsiirtovero 4 680€
  • Omistusoikeus 50%/50%
  • Kuukausilyhennys n. 885€/kk, josta korkoja ja käsittelykuluja n. 140€
  • Vastike sis. vesimaksut 2 hengeltä ja laajakaistan 270,10€/kk

Lainan saamiksi käytimme pankin tarjoamaa pankin omaa vakuutta. Käytännössä se tarkoitti, että otimme lainaa koko kauppasumman verran ja hieman päälle. Emme siis käyttäneet muita asuntoja tai sijoitusvaroja tämän asunnon vakuutena emmekä maksaneet käteisellä lainkaan asuntolainaa. Tästä johtuen asuntolainan marginaali ei ole aivan niin hyvä kuin se olisi ollut, jos olisimme käyttäneet jotakin omaa lisävakuutta, mutta kohtuullinen kuitenkin. 

Entä saimmeko sitten asunnon alle markkinahinnan, kun tingimme myyntihintaa reilusti alaspäin? Tähän on vielä liian aikaista vastata. Koska talo on melko uusi, ei tästä ole vielä myyty yhtäkään asuntoa valmistumisen jälkeen. Lähistöllä ei myöskään toistaiseksi ole uusia vastaavia taloja joiden myyntihintoihin tätä kauppaa voisi verrata. Läheisimmät talot kun on rakennettu pääasiassa 70-luvulla ja ne ovat aika huonoja vertailukohtia. Joka tapauksessa neliöhinta, jonka asunnosta lopulta maksoimme on aikalailla samaa tasoa, jota uudiskohteiden hinta on ollut asuinpaikkakunnalla keskustastan tuntumassa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Budjetti 15.3.-15.4.2021

Mukaan Airbnb-toimintaan?

Kulukartoitus 18.6-17.7.2018